Ensi Kaino Vieno Yritys
on urbaanilegendan mukaan Ilmari ”Iki” Kiannon ensimmäisen lapsen nimi. Faktantarkistus kuitenkin kumoaa tämän.
Yrittäjälle Yritys tuntuu enemmän omalta kuin vaikkapa osakkuus isossa pörssiyhtiössä. Se on omaa aikaansaannosta, ei ihan lapsi mutta kuitenkin huolenpidon kohde ja tärkeä osa elämää.
Suomalaisen tradition mukaan usein lapselle halutaan kummi. Pirkanmaalla on hyvät mahdollisuudet saada myös Yritykselle oma yrityskummi, joka tukee, neuvoo ja välillä kyseenalaistaakin.
Ensi viittaa usein siihen tilanteeseen, jolloin yrityskummin tukea kaivataan: yritys on joko vasta perustettu tai harkitaan ensimmäistä kertaa vien?mahdollisuuksia, yrityskauppoja, rekrytointia tai vaikkapa osakaspohjan laajentamista. Nämä ovat tyypillisesti tilanteita, joista yrittäjällä ei ole aikaisempaa kokemusta.
Yrittäjä on moniottelija, jonka on ainakin jossain määrin oltava perillä talousasioista, lainsäädännöstä ja alakohtaisista määräyksistä sekä monista muista asioista. Pirkanmaan Yrityskummien klinikoille tulevista yrityksistä suurin osa kokee ongelmakohdakseen myynnin ja markkinoinnin.
Onneksi asenteet myyntityön suhteen ovat muuttuneet. Ei enää ajatella, että kauppa perustuu petokseen, vaan että kaupankäynnissä molemmat osapuolet hyötyvät. Kauppahan syntyy, kun ostaja on vakuuttunut, että hänen kannattaa ostaa tarjotuilla ehdoilla ja tarjottuun hintaan, ja myyjän kannattaa myydä tarjoamansa tuote tai palvelu. Toisaalta myyn? on juuri se osa-alue jota on jatkuvasti ylläpidettävä, muuten ei yrityksen tulotaso kasva eikä pysy edes ennallaan.
Yrittäjäksi ryhtymisen kynnystä on monin tavoin madallettu, ja toisaalta laajentunut elinkeinorakenteemme antaa siihen aikaisempaa enemmän mahdollisuuksia. Yrittäjyyteen liittyvää koulutusta annetaan monella tasolla, jopa nykyään Ylöjärvellä jo lukiolaisillekin. Useimmat yrittäjiksi aikovat osaavat ottaa yhteyttä Ensimetriin, joka pitää huolta siitä ”etteivät kaikki mopot kaadu samaan ojaan”.
Yrittäjyyteen, kuten muuhunkin ihmiseloon, sisältyy valitettavasti myös riskejä. Osaan niistä voi varautua, osa tulee yllättäen ulkopuolelta ja osa voi tulla yrittäjän sisältä. Silloinkin kun oma jaksaminen loppuu ja maailma näyttää synkältä, kannattaa ottaa yhteyttä Pirkanmaan yrityskummeihin.
Palaan vielä otsikon nimiin Kaino ja Vieno. Mielestäni kainous ei sovi yrittäjyyteen, on syytä olla ylpeä työstään ja osaamisestaan. Katsotaanpa, mitä nimiä ”Iki” Kiannon lasten nimien faktantarkistus voisi antaa yrittäjälle: Tähtivalo, Karma, Salama ja Sotaprinssi.
Jukka Isotalo
Vuoden yrityskummi 2011