Olen Esko Aarnio, kohta 47 v. opiskelija Pirkkalasta, jossa asun 3 lapseni ja vaimoni kanssa. Asuin 18 vuotta Inarissa, jossa perustin muutaman yrityksen. Viimeisin oli liikkuva mökkikylä (lakeinari.com), jonka sain myytyä vuosi sitten. Olen rakentanut paljon ja nyt opiskelen, miten olisi pitänyt rakentaa. Peruskoulutukseni on ekonomi. Olen hyvä sparraamaan uusia ideoita.
Onnellisimmillani olen melomassa jokea tai hiihtämässä umpihankea.
*******
Olen Olli Salmi 68-vuotias yrittäjä, Virrat, Vaskivesi. Perheessäni on vaimo ja aikuinen poika sekä villakoira Lola ja asumme syntymäkotitilallani, jossa pienimuotoista maa- ja metsätaloutta.
Työurani olen aloittanut Tampereella, palasin Virroille myyntitöihin autoliikkeeseen. Oman yritystoiminnan aloitin v. 1983 perustamalla Kesoil-huoltoaseman. ST1-ketjuun mukaan lähdin heti alkumetreillä. GT-ketjua perustettaessa avattiin meillä ensimmäinen asema, josta yrityskaupat tehtiin 37 vuoden jälkeen.
Polttoainekaupan toimiala tuli tutuksi kaikkine kiemuroineen. Uusikin yritys perustettu ja toiminnan aloitus työn alla. Yrittäjän urani alkuvaiheessa huomasin yrityksen perustamiseen liittyviä ongelmia ja selkeitä epäkohtia, niinpä lähdinkin yrittäjäjärjestöön mukaan tekemään työtä kaikkien yritysten puolesta. Siellä olen toiminut aktiivisesti kaikissa portaissa, parhaimpana näköalapaikkana Suomen Yrittäjien hallituksessa ja eri toimikunnissa 15 vuotta, Pirkanmaan Yrittäjien hallituksessa 20 vuotta, yhteensä järjestövuosia on 25.
2000-luvun alussa aloitin Lähivakuutuksen hallinnossa, jossa fuusion jälkeen olin hallintoneuvostossa ja lopuksi varapuheenjohtajana päättyen ikäpykälään 65 vuotiaana. Nyt teen hallintotyötä Pirhan tarkastuslautakunnan varajäsenä.
Vahvimpia osaamisalueitani on yritysten yhteiskuntasuhteet, yritysketjut, yritystoiminnan kehitys ja kulttuuri sekä omistajan vaihdokset. Olen täysillä mukana jakamassa omaa kokemustani, kaikkea ei voi yksi ihminen hallita.
On hyvä toimia, kun on näin vahva osaaja verkosto tukena ja kannustamassa.
Harrastuksena järjestötoiminta, hirvenmetsästys ja Rotary-toiminta.
*******
Olen Kirsi Nieminen ja asun Tampereella, jonne muutin Saksasta vuonna 1994, ja jossa olen myös syntynyt 1961 asuen silloin vain ½ vuotta. Koulutukseltani olen DI ja valmistuin Tekniseltä Korkeakoululta, Otaniemestä kaivosinsinööriksi 90-luvun lamaan. Tekniikka on vahvana suvussani, sillä isäni ja sisareni ovat konepuolen DI, toinen isoisä oli teknikko ja toinen kemian DI.
Työurani olen melkein kokonaan tehnyt konepajateollisuudessa – sekä valmistavissa että kokoonpanevissa yrityksissä. Väliin mahtuu myös lyhyt pesti startup-yrityksessä ja oma yritys.
Urani alkoi Saksasta dokumentointi-insinöörin roolilla ja tällä hetkellä toimin projektimyyntipäällikkönä AGCO Power Oy:ssa. Olen työskennellyt em. teollisuuden eri osa-alueille: myynti, tuotehallinta, valmistus ja jälkimarkkinat ja tehtävieni pääpaino on viimeisen 20 vuotta ollut toiminnan kehittämisessä. Ydinosaamisalueeni ovat projekti- ja prosessijohtaminen sekä johtamisjärjestelmät. Usean eri yrityksen toiminnan arviointi osana laatupalkintokilpailuja on tuonut minulle kykyä hahmottaa liiketoiminta kokonaisuutena ja havainnoida mahdollisia parantamisen kohteita.
Eri järjestöissä toimiminen on ollut ja on edelleen vapaa-aikani keskiössä. On tullut toimituksi puheenjohtajana, hallituksen jäsenenä ja taloudenhoitajana niin isoissa kuin pienissäkin järjestöissä. Olen vetänyt erilaisia hankkeita, esimerkkinä mentorointihankkeet Tampereen Teknilliselle Seuralle. Toukokuun alussa muutan siirtolapuutarhamökilleni eli puutarhassa touhuaminen kuuluu kesän harrastuksiin. Talvella puolestaan lukeminen, ulkoilu, Tampereen Filharmonian konsertit sekä ystävät täyttävät vapaa-ajan.
*******
Olen Mari Koski, paljasjalkainen tamperelainen, täällä aina asunut ja vaikuttanut, nykyinen asuinpaikkani Ranta-Tampellassa keskustan kupeessa. Koulutukseltani olen ekonomi (KTM) Tampereen yliopistosta, pääaineenani markkinointi. Lisäksi olen suorittanut isännöinnin ammattitutkinnon (IAT), ja minulla on myös laillistetun kiinteistönvälittäjän (LKV) ja vuokrahuoneiston välittäjän (LVV) pätevyydet.
Olen toiminut tamperelaisella kiinteistöalalla yhteensä reilut 15 vuotta, josta viimeksi isännöintialalla hallinnollisen isännöitsijän tehtävissä useammassa alan yrityksessä viitisen vuotta. Yliopistomaailmakin ehti tulla tutuksi lähes 10 vuoden työskentelyni aikana taloushallinnon asiantuntijatehtävissä Tampereen teknillisen yliopiston eri tiedekunnissa ja laitoksilla. Ammatillisten tietojen ja taitojen ohella olen työurani myötä hankkinut hyvät vuorovaikutus- ja viestintätaidot, onhan kokemusta ehtinyt kertyä niin itsenäisestä kuin tiimityöskentelystäkin monenlaisissa työyhteisöissä. Yrityskummin roolissa vahvuuksiani olisivat luonnollisestikin kiinteistöalaan ja taloushallintoon liittyvät aiheet.
Vapaa-aikanani harrastan vaihtelevasti ryhmäliikuntaa ja rotukissatoimintaa – ja nyt jatkossa tietenkin myös yrityskummitoimintaa!
*******
Olen Hannu Lepomäki, 56-vuotias, naimisissa ja kolmen aikuisen lapsen isä. Lastenlapsiakin on jo kuusi. Olen syntyperäinen tamperelainen, lähtöisin Kalevasta. Kemiantekniikan DI-opinnot suoritin Lappeenrannassa, josta valmistuttuani -93 suuntasimme Keski-Suomeen Laukaaseen. Sieltä palasimme kesällä 2007 takaisin Tampereelle.
Työhistoriaa on kertynyt jo yli 30 vuotta useissa suomalaisissa yhtiöissä, kuten Valmet, Metso Paper, UPM-Kymmene, BMH Technology ja EWR. Tällä hetkellä toimin VTT:llä hiilineutraalit ratkaisut -liiketoiminta-alueella Senior Advisor-tehtävässä. Leipätyöni lisäksi olen toiminut eri rooleissa useiden startup-yrityksien kanssa mm. advisorina, hallituksissa, osakkaana ja sparraajankin roolissa. Erityisesti nämä roolit ovat olleet kannustimena ryhtyä yrityskummiksi, sillä
olen kokenut yrittäjien ja kasvuhakuisien yrityksien auttamisen ja kannustamisen mielekkäänä ja merkityksellisenä työnä.
Ammatillisesti koen olevani erityisesti teknologian kehittäjä ja uusien ratkaisuiden kaupallistaja. Titteleitä on ollut useita, tuotekehitysinsinööristä toimitusjohtajaan ja teknologiajohtajasta hallituksen puheenjohtajaan. Silti koko 30 vuoden työurani on käytännössä ollut aina teknologian kehitystä ja sen kaupallistamista. Näissä rooleissa olen tehnyt paljon liiketoiminnan kehitystyötä eri puolilla maailmaa. Vuosikymmenien aikana onkin syntynyt hyviä ja syviä ystävyyssuhteita mm. Brasiliaan, Kiinaan ja Lähi-itään.
Jatkuva ammatillinen kehittyminen on ollut tärkeä osa uraani. Systeemidynamiikka, alustatalous, strategiatyö, sekä teknologia- ja innovaatiojohtaminen ovat jatkuvan opiskeluni vakioaiheita. Olen suorittanut myös HHJ-tutkinnon.
Vapaata vietän punttisalilla ja puuhastellen mökillä Ikaalisissa. Jatkossa varmasti vauhdilla kasvavat lastenlapset keksivät papalle paljon ajanvietettä.