Olen Riitta Repola. Syntymäpaikkani on Seinäjoki. Ylioppilasmerkonomiksi valmistumisen ja muutaman
työssäolovuoden jälkeen muutimme rakennusmestaripuolisoni kanssa Valkeakoskelle.
Tilitoimistourani aloitin Valkeakoskella hyvin nuorena, vain 24 vuotiaana. 43 yrittäjävuoden jälkeen myin kaikki osakkeeni. Henkilökuntaa oli yhdeksän. Oli tullut aika luopua vakituisesta päivätyöstä ja jäädä eläkkeelle. Näin Tilitoimisto Riitta Repola Oy jäi historiaan.
Ensimetrin neuvojaksi minut pyydettiin heti kun Valkeakoskella alettiin tarjoamaan Ensimetrin palveluita. Tämä tehtävä on ollut minulle hyvin mieluisa vuosien ajan, ja on edelleen. Olen aikanaan tullut valituksi Valkeakosken Vuoden Yrittäjäksi ja Ensimetrin palkitsemaksi Pirkanmaan alueen yritysneuvojaksi.
Tiesin jo viimeisinä yritysvuosinani, että jollakin tavalla haluan olla tekemisissä yrittäjien kanssa yritykseni myymisen jälkeenkin. Kun on kymmeniä vuosia opiskellut ja seurannut mitä tapahtuu verotuksessa, kirjanpito- ja tilintarkastuslaissa, yhteisölainsäädännössä jne., niin seuranta jatkuu edelleen.
KUMMIKSI
Jossakin yrittäjälehdessä olin jo aikaisemmin huomannut kerrottavan hyvin positiiviseen sävyyn yrityskummitoiminnasta. Otin netin kautta tarkemmin selvää heidän toiminnastaan, eikä aikaakaan kun soitin Pirkanmaan Yrityskummien silloiselle toiminnanjohtaja Harri Mellerille. Juteltuamme hetken puhelimessa, hän pyysi laittamaan hakemuksen ja CV:n. Niiden laatiminen tuntui jopa aika hauskalta.
Olin juuri jäämässä eläkkeelle ja nyt olinkin ikään kuin hakemassa työpaikkaa. Minut haastateltiin ja näin lähdin mukaan kummitoimintaan.
Nyt olen ollut vajaa kolme vuotta aktiivisesti kummitoiminnassa mukana. Olen mukana myös tukipalvelutoiminnassa. Urani aikana olen nähnyt monen alan ja monen yrittäjän sekä hyviä että huonoja aikoja ja tunnen, että erityisesti tällä osioalueella voin hyödyntää kokemusperäistä osaamistani.
LIIAN MONI TULEE LIIAN MYÖHÄÄN
On valitettavaa, että nimenomaan tukipalveluun tulevat yrittäjät kääntyvät yrityskummien puoleen monta kertaa liian myöhään. Yrittäjä on usein ihan yksin koettanut kääntää kaikki kivet ja kannot, vaikka hänen olisi ollut mahdollista saada keskusteluapua ja ehkä uusiakin näkökantoja asioihin, joissa hän itse on pyörinyt kehää liian kauan. Valitettavan usein käy ilmi, että kirjanpito ei ole ajan tasalla, yrittäjä ei ymmärrä tuloslaskelman ja taseen sisältöä tai kirjanpitäjä ei vastaa tiedusteluihin.
Olen aina ollut tunnollinen kotiläksyjen tekijä. Tutkin jo alustavasti tiedot yrityksestä jo ennen ilmoittautumistani tukipalveluun tai yritysklinikalle. Kun saan vahvistuksen toiminnanjohtajalta osallistumisestani klinikalle, perehdyn ko. yritykseen hyvin perusteellisesti etukäteen. Palattuani klinikalta pohdin vielä kotona keskustelujamme ja seuraan vähän jälkeenkin päin, mihin yrityksen toiminta on kehittynyt.
Tukipalvelun ja yritysklinikan jälkeen kaipaisin ehkä jonkinlaista raportointia yrittäjiltä, jotka olivat tulleet tapaamaan yrityskummeja, eli kokivatko he saaneensa hyötyä tapaamisesta. Saisimme näin suoraa palautetta, mikä kehittäisi meitä kummeja.
YRITYS TARVITSEE LUOTETTAVAN JA PALVELEVAN KIRJANPITÄJÄN
Hyvä kirjanpitäjä on pienyrityksen yksi tärkeimmistä yhteistyökumppaneista, joka pitää huolen yrityksen taloudesta, opastaa ja keskustelee yrittäjän kanssa yhdessä mm. tulevista investoinneista, mutta tarpeen vaatiessa rohkenee puuttua riittävän ajoissa tilanteisiin, jos kaikki asiat eivät ole kohdallaan.
Yrittäjä saattaa olla omasta mielestään hyvin ahkera ja tekee pitkää päivää, mutta jos viivan alle ei jää tulosta, niin silloin ei ahkeruus riitä. On osattava tehdä tulosta yritystoiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi.
YRITYSKUMMITOIMINTA ON EHDOTON YKKÖNEN
Kummituttavuuksien myötä olen saanut kuulla klinikoilla ja tukipalvelussa erilaisia näkemyksiä ja keskusteluja yritysten tiimoilta. Nämä ovat kehittäneet myös itseäni ja rikastuttaneet omaa ajatusmaailmaani. En aikaisemmin tuntenut yhtään yrityskummitoiminnassa olevaa henkilöä ja nyt tuntuu mukavalta kun tapaa tuttuja kummeja klinikoilla ja yhteisissä tapahtumissa.
Naisia olisi mielestäni hyvä saada yrityskummitoimintaan mukaan enemmän. Puuttuukohan heiltä vain rohkeus? Kannustan mukaan!
Vaikka nyt eläkkeellä ollessa minulla on muitakin aktiviteetteja, yrityskummitoiminta on ehdoton ykkönen. Olen iloinen, että lähdin mukaan toimintaan.
***
Riitta Repola valittiin Pirkanmaan Yrityskummien keväältä syyskuulle 2020 siirtyneessä kevätkokouksessa Pirkanmaan Yrityskummien Vuoden 2019 Yrityskummiksi. Onnittelemme lämpimästi Riittaa.