Viittaammeko kintaalla?

Tampereella erottaa bussi- ja ratikkapysäkit aika suurella varmuudella matkustajien viittauksista. Bussin kyytiin pyrittäessähän on kättä nostettava, mutta ratikka pysähtyy muutenkin aina joka pysäkillä. Toisaalta ystävälliset ratikkakuskimme eivät pahastu, vaikka heidänkin ajopelilleen kättä nostetaan.

Poliisin viittoma seis on erilainen kuin bussimatkaajan. Omia viittomia käyttävät myös sukeltajat. Myös sotilailla on käytössään sovitut käsimerkit silloin kun halutaan edetä hipihiljaa. Monissa maissa on totuttu hyssyttelemään nostamalla etusormi pystyyn huulien eteen ja peukutuksilla onnitellaan tai kiitellään. Tietääkseni italialaiset ovat kehittäneet sanattoman ilme- ja viittomakielen niin monipuoliseksi, että haukkumiset ja ihastelut onnistuvat kaikin eri vivahtein.

Monipuolisin viittomakielien käyttäjäryhmä on kuurot ja huonokuuloiset sekä heidän kanssaan kommunikoivat työntekijät, omaiset ja ystävät. Viittomakieliä on olemassa Wikipedian mukaan satoja, ja esimerkiksi Englannissa, Yhdysvalloissa, Irlannissa ja Australiassa on niistä jokaisessa ikiomat käsimerkit eli viittomat. Suomessakin on sekä suomalainen että suomenruotsalainen viittomakieli. Toki jonkinlaista esperanton vastinetta gestunoa on viritelty, mutta se ei ole laajalle levinnyt.

Tulisiko tekoäly apuun?

Viittomakieltä on hankala merkitä muistiin, sillä viittomat ovat kolmiulotteisia ja niihin liittyy käsien liikkeiden lisäksi muuta kehonkieltä ja ilmeitä. Myös mahdollisuus samanaikaiseen huuliltalukuun lisää kommunikaatiota. Amerikassa presidenttiehdokas George W. Bush ei tosin viittonut vaan pelkästään kehotti: ”Read my lips: no new taxes.” Sekin riitti vuonna 1988.

Nyt kun meillä on tekoäly, joka osaa liikuttaa huulien lisäksi koko kehoa sekä ilmehtiä, voisiko se toimia globaalina viittojana? Viittomakielen käyttäjät eivät tarvitse puhelimia vaan ”näkelimiä” visuaalisen kommunikaation siirtoon. Viittojiksi voisi kukin valita mieleisensä julkkiksen, josta on riittävästi kuvamateriaalia muokattavaksi.

Olisiko tässä ideaa maailmanvalloitukseen, vai viittaammeko kintaalla?

 

Jukka Isotalo

vuoden yrityskummi 2011

Ajankohtaista

Järjenjuoksukilpailut

EI YMMÄRRÄ

Loistorjuntaa

Takaisin ylös