Pirkanmaan Yrityskummien Tampere-talossa 24.11.21 pidetty syyskokous valitsi yksimielisesti Tapio Sompin jatkamaan yhdistyksen puheenjohtajana. Avatessaan syyskokousta Somppi paalutti Yrityskummien keskeisimmän tehtävän.
– Toimintamme kivijalka on, että pirkanmaalaiset yritykset kasvavat ja kehittyvät sekä myös kansainvälistyvät. Kaikki muut toimintamme seuraavat tätä ja ovat tässä kokonaisuudessa tärkeitä. Haluamme Pirkanmaalle kasvua, mitä tukee parhaimmillaan myös uusin hankkeemme Kasvun Eväät.
Kasvun Eväät -hanke korostuu Pirkanmaan Yrityskummien toiminnassa vuonna 2022 ja hieman pidempäänkin. Hankkeella on oma koordinaattorinsa Katri Jokipii-Nyblom. Tämän lisäksi kummiklinikoissa pyritään 150 klinikan tasoon ja kokonaisuudessaan 500 pk-yrityksen auttamiseen, vähintään 100 kummiyritykseen ja aktiivikummien määrän kasvattaminen 10-15 prosentilla sekä kummien kouluttamiseen. Myös sisäistä ja ulkoista viestintää terävöitetään.
– Niin sisäinen kuin ulkoinen viestintä on toimintamme elinehto. Toimintamme ei ole niin tunnettua kuin haluaisimme, emmekä tiedä itsekään toiminnastamme tarpeeksi. Viestintätoimikuntamme on tässä tehnyt lujasti töitä, sanoi puheenjohtaja Somppi.
Syyskokous valitsi hallituksessa jatkamaan Lelle Niemelän, Markku Saarisen, Jouko Suokkaan ja Jorma Tirkkosen. Hyväksynnän sai myös vuoden 2022 talousarvio.