”Tahdon, että hyvä lähtee kiertämään”

Pitkän päivätyön muun muassa Uusiyrityskeskus Ensimetrissä Pirkanmaalla alkavien yrittäjien kanssa töitä tehnyt Tuula Malvisalo on Pirkanmaan Yrityskummien tuorein yrityskummi. Tuulan tarinaa kuunnellessa tulee turvallinen olo, koska hän jos kuka välittää ja kantaa huolta.
– Auttamisen halu ajaa minua eteenpäin. Tahdon, että hyvä lähtee kiertämään. Olen ollut yritysneuvojana ja viime vuosituhannella. Ensimetri-konseptilla autetaan nimenomaan yrittäjyydestä kiinnostuneita ja yrittäjiksi lähteviä alkuun. Haluan jakaa osaamistani muillekin. En oikein osaa vielä lopettaa ja olen edelleen myös yrittäjien oppisopimusmentori. Tuula Malvisalon työura alkoi Serlachiukselta 1970-luvulta ja jatkui Pirkkalan kunnassa elinkeinoneuvojana 1997 alkaen. Pirkkala teki sopimuksen Ensimetrin kanssa 1998, jolloin hänelle tuli käyttöön Ensimetri-konsepti.
– Tätä neuvontaa tein 21 vuotta eli eläkkeelle pääsyyn vuoteen 2019 asti. Päivääkään en ole katunut. Jo se, että sain olla alkavan yrittäjän mukana hetken, palkitsi. Ja sekin on palkitsevaa, että olen saanut olla hyvin monenlaisten yrittäjien ja yrityksien kanssa tekemisissä.

Laskelmat realistisiksi, yritysidea kirkkaaksi

Monet asiat kokenut laskentaekonomi Tuula Malvisalo jos kuka pystyy sanomaan, mitkä ovat alkavan yrittäjän
haasteet.
– Realististen laskelmien kanssa on ollut jatkuvasti haasteita. Liiketoimintasuunnitelman teksti kyllä tehdään, kun vähän patistellaan, mutta kun oheen tehdään laskelmia yrityksen tulevaisuudesta, ei ymmärretä, että liiketoimintasuunnitelman tekstiosuus pitää muuttaa myös numeroiksi. Kun yritysneuvoja lukee liiketoimintasuunnitelmaa, hän koko ajan miettii, miten asiat löytyvät laskelmista.
– Jos liiketoimintasuunnitelman teksti ja laskelmat eivät täsmää, Malvisalo miettii, onko vika tekstissä vai laskelmissa. Ja tätä hän pyytää yrittäjääkin miettimään. Laskelmien on oltava realistiset, mutta asetettuja tavoitteita saavuttavia.
– Tärkeintä on, että alkava yrittäjä ymmärtää, kuinka paljon tunteja on tehtävä, että tavoitteisiin päästään. Tunneista taas päästään pohtimaan, onko hinnoittelu kohdallaan. Tästä taas nähdään, kuinka paljon markkinointiin täytyy satsata, että saadaan tuote kaupaksi, jotta yritykseen saadaan rahaa.
– Rahan saaminen on muutenkin alkavan yrittäjän haasteista suurimpia, koska sitä ei koskaan ole liikaa, mutta sitä tarvitaan heti jo investointeihinkin.
– Erilaisia yritystukia on monia. Rahan saamisen perustanakin ovat realistiset laskelmat. Yritysidea on useimmiten hyvä, mutta sekin täytyy laskelmien avulla kirkastaa kestäväksi. Alkavatkin yrittäjät kyllä tietävät, mitä ovat tekemässä.

Yksin yrittäjien luvattu maa, vai?

Yrittäjyys on tämänkin päivä sana, joka saa monet innostumaan. Suomi on pienten ja keskisuurten yritysten luvattu maa. Näihin syntyy kipeästi kaivattuja uusia työpaikkoja. Suurteollisuudessa taas mietitään, miten työ voidaan tehdä tuottavammin ja vähemmällä väellä. Julkisella sektorilla taas kannustetaan sisäiseen yrittäjyyteen, koska sielläkin asioita pitää tehdä tehokkaammin. Tämän hetken buumi on yksin yrittäminen ja erilaiset startupit. Lähdetäänkö meillä yrittäjäksi jo liian kevyin perustein?

– Kyllä osittain, vaikka jokaisen pitää saada toteuttaa se unelma, jonka haluaa. Kun laskelmia on tehty, moni on pysähtynyt vasta miettimään työmäärää, jonka yrittäjänä joutuu tekemään. Kuvitellaan, että kun lähden yrittäjäksi, elämä on helpompaa, kun saa itse päättää mitä tekee ja kuinka paljon tekee. Rahathan ei kaikilla riitä. Yrittäminen on kovaa työtä siinä missä toisen palveluksessa oleminenkin. Tuula Malvisalo ei halua kritiikillään estää ketään lähtemästä yrittäjäksi, koska valtaosa suomalaisista yritystarinoista on loistavia. Vincitin Mikko Kuitunenkin on ollut hänen asiakkaanaan.
– Minun esittämäni realismin tavoitteena on saada yritys jo ensimmäisessä vaiheessa kestävälle pohjalle. Mehän ei Ensimetrissä todellakaan tiedetä, miten meidän neuvomillemme yrittäjille käy. Yrittäjillä on omat polkunsa.

Yrittäjä on ahkera osaaja

Vaikka Tuula Malvisalo keskittyykin laskelmiin, hän näkee hyvän yrittäjän osaajana, joka tietää liikeideansa toimialasta paljon. Hyvä yrittäjä sietää myös stressiä ja on valmis nopeisiinkin muutoksiin.
– Yrittäjä joutuu hallitsemaan ja tekemäänkin monta asiaa yhtä aikaa markkinoinnista asiakaspalveluun ja paperihommiin ja ehkä vielä tuotesuunnitteluunkin asti. Ahkera pitää olla ja sitkeä. Yksin yrittävänkään ei välttämättä tarvitse olla yksin.
– Pitää osata verkostoitua muiden kanssa, koska mitä paremmin verkostoituu, sitä todennäköisemmin menestyy, sanoo Malvisalo.

Yrittäjäksi voi myös kasvaa

Osata pitää, mutta kukaan ei ole seppä syntyessään. Tuula Malvisalo veti 2000-luvun alussa Hervannassa kaksi yrittäjyyskasvatusprojektia ja hän on tällä hetkellä mukana myös Nokian kaupungin yrittäjyyskasvatustyöryhmässä. Töitä on tehty myös Nuori Yrittäjyys ry:n kanssa.
-Yrittäjyyskasvatus on asia, mitä haluan jatkuvasti viedä eteenpäin, koska se antaa paremmat eväät elämänsuunnistustaitoihin joko yrittäjänä tai työntekijänä. Samoja taitoja molemmat tarvitsevat. Tämän ajan nuori, jos kuka tarvitsee elämänsuunnistustaitoja.
– Nuoret ottavat asian vastaan hyvin, varsinkin jos nuori puhuu nuorille. Jo Hervannassa Pro Akatemian nuoret yrittäjät toimivat mentoreina toisille nuorille. Samalla kun he opettivat, he itse myös oppivat. Tekemällä oppii paremmin. Ja kun innokas nuori yrittäjä puhuu, korvat avautuvat.

Tuula Malvisalon elämänpolulta löytyy muun muassa oma yritys, talouspäällikön tehtäviä toisen palveluksessa ja Pirkkalan Yrittäjien hallituksen jäsenyys. Yrittäjyyskasvatuksesta hän on tehnyt kaksi kirjaakin. Aika ei tunnu tulevan eläkkeelle siirtyneellä yrittäjyyden ammattilaisella pitkäksi jatkossakaan. Yrityskummin vapaaehtoistyön lisäksi hän on myös tuottelias kuvataiteilija ja vinttikoirien kasvattaja.

Teksti : Juha Kosonen

Ajankohtaista

Suomen johtava rappurallien valmistaja on menestyvä perheyritys

Haastavat olosuhteet ja nopea päätöksenteko DC Worksin arkea

Haave omasta ja tavoite tehdä enemmän synnytti Uniqan

Takaisin ylös