Uudet yrityskummit esittäytyvät

Olen Paula Kerola, 44, Hämeenkyrö, toimitusjohtaja, mielekkään vapaa-ajan mahdollistaja.

Aloitin yrittäjyyteni Tampereen Tammelan torilla myymällä äitini kivijalkayrityksen antiikki-, osto-, ja myyntiliike Leskirouvan ylijäämäaarteita. Yhdeksänvuotiaana pakattiin varasto, samanikäisen kaverini kanssa, klo 5 TKL:n bussi numero 26:n ja toivottiin, että onni on myötä ja myyntipaikka-arvonta suotuisa. Tavoitteena oli päästä ulkomaille. Työ tuotti tulosta, käytiin useassa maassa, ja onnistuminen sytytti kipinän yrittäjyyteen. Sote-, matkailu- ja kulttuurialan opinnot käyneenä, oppi kiteytyy perheyrityksemme Matrocks Oy:n liikeideassa. Olemme mielekkään vapaa-ajan mahdollistajia ja koen olevani etuoikeutettu, kun saan toimia laaja-alaisesti erilaisissa yrityksen tehtävissä. Olen aina ollut kova tekemään töitä ja koen, että jokaisen työtehtävän oppeja kannan nykyisessä työidentiteetissä mukanani.

Rakastan mailapelejä ja olen onneni kukkuloilla, kun saimme keskiviikkoisen padel-vakiovuoron pystyyn yrityksemme henkilökunnan kanssa. Syksyllä on luvassa yrityksen ensimmäinen mailapeliranking, sisältäen sulan, kössin, tenniksen ja pingiksen.

Olen kokeileva luonne ja testailen aika ajoin uusia lajeja. Mitä lajia sinä suosittelet?

Neljää lastani yritän myös innostaa urheilun pariin, tavoitteena saada usea, uusi pelikaveri itselle.

Hyvä ruoka ja juoma, vaarini rakentama ulkosaunamme, sekä ystävät, niille sanon aina kyllä kiitos!

***

Olen Keijo Vataja, paljasjalkainen tamperelainen, 65 v.

Työskentelin 41 vuotta pirkanmaalaisessa elintarviketeollisuudessa ja jäin eläkkeelle viime syksynä.

Työsuhteeni olivat Saarioisilla, Leivon Leipomolla ja Yrjö Wigrenillä. Viimeiset 20 vuotta toimin toimitusjohtajana ja sitä ennen myynnin ja markkinoinnin johtotehtävissä.

Vahvat osaamisalueeni ovat tuotekehitys, teollinen toiminta ja investoinnit, keskusliike- ja ketjuasiakas tuntemus sekä pk-yrityksen strateginen suunnittelu ja laajat verkostot.

Perheeseeni kuuluu vaimo Pia,  joka toimii erityisopettajana sekä kolme aikuista lasta. Lisäksi meillä on kolme pientä lastenlasta, prinsessoja kaikki.

Harrastuksissani on aina ollut keskeisellä sijalla yhdistystoiminta. Olen toiminut mm. partiossa lippukunnan johtajana ja Tampereen Nuorkauppakamarin puheenjohtajana. Näiden kautta minulla on laaja ja vahva verkosto. Harrastan myös avantouintia, padelia ja golfia.

***

Olen Martti Heinola,  62 vuotta,  DI, EMBA. Kotini on  Tampereella.

37 vuoden työurallani työnantajiani ovat olleet Tamfelt, Metso ja Valmet.

Vastuistani – sekä vahvuusalueistani – vuosien varrelta nostan businessyksiköiden johtamisen, strategiatyön ja kannattava kasvun. Liiketoimintakokemusta on vahvistanut kansainvälinen myynti ja sen johtaminen.

Harrastukset vaihtelevat vuodenajan mukaan;  kesällä mökkeily ja golf talvella hiihto ja kuntosali.

***

Nimeni on Jouko Kolehmainen. Olen 66-vuotias eläköitynyt insinööri Tampereelta. Insinööriopintojen lisäksi olen opiskellut filosofiaa ja taloustieteitä.

Yli 40-vuotisen työurani olen tehnyt puunjalostus- ja konepajateollisuuden palveluksessa. Liikkeenjohtotehtävissä olen toiminut urastani yli 30 vuotta. Kokemusta on kertynyt liiketoimintojen operatiivisesta johtamisesta, liiketoiminnan kehittämisestä sekä yrityskaupoista. Sivutoimisesti olen tukenut kiinteistönhoito- ja maanrakennusalalla toimivaa pienyritystä yli 10 vuoden ajan.

Liikuntaharrasuksista erityisesti tennis ja maastopyöräily ovat mieluisia lajeja. Musiikki, retkeily ja mielenkiintoisten asioiden opiskelu ovat myös tärkeitä asioita minulle. Uskon, että on tärkeää paitsi ylläpitää fyysistä kuntoa, myös huolehtia henkisestä hyvinvoinnista.

Perheelläni, johon kuuluvat puoliso, lapset ja lapsenlapset, on minulle erityinen merkitys. Heiltä saan tukea ja iloa elämääni sen eri vaiheissa.

 

Ajankohtaista

Takaisin ylös