Yrityskummi on Jorma Tirkkoselle kasvun mentoroija

Jorma Tirkkonen
Perheyritys Labko Oy:ssä 1975 alkanut Jorma Tirkkosen työura päättyi Cargotec Kalmarin Tampereen paikallis- ja globaalin liiketoimintajohtajan tehtävään 2014. Pääasiassa suomalaisten suuryritysten johtotehtävissä myös pitkään Pohjois-Amerikassa vaikuttanut automaation diplomi-insinööri aloitti yrityskummina 2016.

Yrityskummitoiminnan vaikuttavuus tehdään näkyväksi

Pirkanmaan Yrityskummien uusi puheenjohtaja Jorma Tirkkonen haluaa kummitoiminnan vaikuttavuuden näkyviin. Hän itse laati lähes käsityönä yhdistyksen ensimmäisen vaikuttavuusanalyysin keräämällä parin sadan yrityksen kasvutiedot eri lähteistä. Vaikutimme omalta osaltamme merkittävästi näiden yritysten liiketoiminnan kehitykseen. Nyt luvassa on lisää tietoa ja systemaattisemmin kerättynä.

– Toki olemme aina nähneet muutokset kummiyrityksissämme, mutta se on nyt kirjattava ylös selkeillä mittareilla. Tätä tietoa tarvitsevat ennen kaikkea rahoittajamme, mutta myös julkisuuskuvamme. Olemme nyt mukana Suomen Yrityskummien Särmä-järjestelmässä ja tämä tuottaa aikanaan tarvittavan tiedon, mutta kummien on muistettava täyttää sinne osuutensa, sanoo Tirkkonen.

Ota kummi kasvun käynnistäjäksi

Yrityskummit ovat ennen kaikkea yrityksien kasvun mentoroijia. Yrityksen pitää Jorma Tirkkosen mielestä kasvaa, muuten se ”näivettyy”.

– On oltava kasvutavoitteita, jotta päästään miettimään, kuinka niihin päästään. Kasvu on yrityksen menestymisen avain. Kasvu pitää yrityksen vireänä ja hyvässä kunnossa myös mahdollista omistajanvaihdosta varten.

Yhdistyksenkin on kasvettava

Jorma Tirkkonen tuo kasvuajattelua myös Pirkanmaan Yrityskummien toimintaan.

– Meillä on nyt yli 150 asiakasyritystä, joiden kanssa on kummisopimus. Tätä halutaan vuositasolla kasvattaa reilusti. En sano mitään prosenttilukua, mutta selkeää kasvua haemme. Kummiyritysten määrän kasvu tukee myös rahoitustamme.

Kasvua haetaan myös Jorma Tirkkosen aloitteesta 2023 perustetulla Advisory Boardilla, jossa on mukana keskeisten sidosryhmien edustajat.

– Tämä on arvokas keskustelufoorumi, jossa raportoimme toiminnastamme, ja saamme siitä heti palautetta. Saamme tätäkin kautta vinkkejä kehittää toimintaamme.

Pirkanmaasta voi olla ylpeä

Puheenjohtaja Jorma Tirkkosen näköalapaikka toimintaan on myös Suomen Yrityskummien hallituksen jäsenyys. Täällä Pirkanmaan yhdistyksen toiminnasta voi olla todella ylpeä.

– Olemme aina olleet toiminnan aktiivinen kehittäjä. On etsitty ja löydetty uusia mahdollisuuksia ja viety läpi erilaisia kehittämishankkeita löytäen niille rahat. Olen ylpeä Pirkanmaasta myös uusien kummien ja asiakasyritysten määristä. Tosin aktiivikummien määrä voisi olla meilläkin nykyistä huomattavasti isompi.

Koko ajan uusia kummeja kuitenkin Pirkanmaalle tulee. Jorma Tirkkonen kiittelee tapaa, jolla uudet kummit rekrytoidaan. On olemassa selkeä prosessi ja varmistus, että tulija haluaa aktiivitoimijaksi.

– Kysymme, onko motivaatio kunnossa ja onko aikaa olla kummi. Toki varmistamme myös, onko hänellä osaamista olla kummi. Prosesseja voidaan ja pitää kehittää kyllä jatkuvasti ja motivaatiota myös ylläpitää muun muassa koulutuksen ja verkostoitumistapahtumien kautta. Tässäkään suhteessa maailma tuskin tulee koskaan valmiiksi.

Yrityskummi on vapaaehtoinen toimija, palkkaa tai palkkiotakaan ei tehtävästä saa. Jorma Tirkkonen suosittelee toimintaa kaikille, joilla tulosvastuullista liiketoimintaosaamista on takana useampi vuosi, ja joilla on halu jakaa kokemustaan sekä joille elämäntilanne mahdollistaa ainakin yhden vapaaehtoistyön.

– Tässä tulee verkosto ja myös koulutusta. Jos otetaan oma ja Suomen Yrityskummien koulutustarjonta, tässä toiminnassa pysytään monessa asiassa hyvin ajan tasalla. Eikä tämä ole pelkästään eläkeläisten hommaa, joukossamme on myös vahvasti työelämässä kiinni olevia kummeja. Tämäkin on rikkaus, sanoo Tirkkonen.

Kuntakummit hankkeesta käytännöksi

Parhaillaan Pirkanmaan Yrityskummeilla on käynnissä työ- ja elinkeinoministeriön rahoittama Kuntakummi-hanke. Yritysneuvojan ammattitutkinnon kurssityöstä liikkeelle lähtenyt hanke päättyy kesällä ja se on Jorma Tirkkosen mielestä vietävä hyvin maaliin. Tavoitteena on saada kuntakummi maakunnan jokaiseen kuntaan.

– Kunnat, joiden rahat ovat entistäkin tiukemmalla, katsovat tässäkin toimintaamme. Kuntakummi-hanke on juuri toimintaa kuntien suuntaan. Jalkaudumme kuntiin, helpotamme heidän työtään yrityksien kanssa ja olemme myös kustannustehokas. Kaiken lisäksi olemme hankehakemuksessamme kertoneet, että jaamme kokemuksemme koko Suomen käyttöön. Tässä Varsinais-Suomessa ollaan jo liikkeellä.

Jorma Tirkkonen haluaa yhdistää yrityskummien aikaisemman Kasvun Eväät-hankkeen ja Kuntakummi-hankkeen tulokset, jotta myös Kasvun Eväät-hanke saisi arvoisena päätöksen.

– Tavoitteeni on saada Kasvun Eväistä lisää draivia Kuntakummi-hankkeen loppusuoralle. Muodostimme tähän sisäisen ohjausryhmänkin hyvän lopputuloksen varmistamiseksi. Rahoitus päättyy elokuussa ja siihen mennessä meillä pitää olla esiteltävänä toimintamallit kokemuksineen.

Juha Kosonen

Ajankohtaista

KUNTAKUMMIEN TAPAHTUMIA TOUKOKUUSSA

Siemasun nuori yrittäjäkolmikko haki ja sai yrityskummeilta varmuutta toiminnalleen

TUTUSTU MEIHIN

Takaisin ylös