Kun ihmisiä oli vähemmän ja keksinnöt vielä tekemättä, niin nimensä sai ikuistettua merkitsemällä havaintonsa muistiin. Arkhimedeksestä tuli viuhahtamalla kestojulkkis, kun hän säntäsi heurekaansa karjahdellen kylpyammeesta. Pythagoras sai nimensä pysyvästi koulukirjoihin kolmioita tutkimalla.
Erilaisten hallitsijoiden nimet on merkitty aikakirjoihin, varsinkin jos he ovat olleet osallisina sotatoimissa, joko voittamassa, häviämässä tai sekä että. Nimiin on usein lisätty jonkinlainen attribuutti: Suuri, Pieni, Julma, Väkevä, Kaunotukka, Valloittaja jne. Se mitä koululaisillemme kuninkaiden nimiksi opetetaan, ei ole kovinkaan käyttökelpoista tietoa ulkkareiden kanssa keskusteltaessa. Koulussa päntätty ”Juhana” kun on oikeasti nimeltään kotimaassaan joko Juan, John tai Johan, ja Englannin ”Jaakko” on James. Tällaista nimien kotouttamista harrastetaan toki muillakin kielillä, esimerkiksi espanjankielisissä maissa nykyinen UK:n hallitsija on Isabel II del Reino Unido. Usein hallitsijoiden nimistä jäävät helpoimmin ainakin minun mieleeni ne, jotka ovat jollain tavalla muistuttava suomea. Esimerkkinä Moi, Sese Seko ja Nero.
Myös paavien nimistä pidetään kirjaa, ja nimet käännetään mahdollisuuksien mukaan eri kielille. Johannes Paavali saattaa olla Juan Pablo, John Paul, Jean-Paul jne. Pietariksi kukaan paavi ei ole toistaiseksi tohtinut itseään nimittää. Kun brasilialaisten tietoon tuli, että uudeksi paaviksi valittiin argentiinalainen, he vitsailivat, että nimeksi kelvannee vain Jesús II. Argentiinalaiset kun ovat maineeltaan aika itsetietoisia.
Tiedeväen nimiä on säilötty erilaisten löydösten ja mittayksiköiden nimiin. Tuttuja yksikköjä ovat ampeerit, voltit ja kWh, jossa James Watt on jäänyt puristuksiin niin kuin pihvi hampurilaisessa. Lääketieteen opiskelijat vannovat edelleen Hippokrateen nimiin. Tiedä häntä, kuinka hyvin tämä oppi-isä pärjäisi Tampereella Coxan hommissa.
Monet esiintyvät taitelijat haluavat brändätä taiteilijanimeään ja jäädä sen kautta ihmisten mieleen. Esimerkiksi Marion Mitchell Morrison tunnettaneen paremmin nimellä John Wayne. Robert Allen Zimmerman otti vastaan Nobel-palkintonsa Bob Dylanina.
Nykyään Amerikan presidenttien nimiä ikuistetaan uusien löydettyjen eliölajien latinankielisiin nimiin. Vuonna 2007 annettiin eräälle kultajäkälälajille nimeksi Caloplaca obamae. Tällä haluttiin kunnioittaa Barack Obaman ansioita tieteiden kehittämisessä.
Panamasta on tiettävästi jokin aika sitten löydetty aikaisemmin tuntematon sammakkoeläinlaji. Se on sokea otus, joka piilottaa päänsä hiekkaan. Sille on annettu tieteellinen nimi Demorphis donaldtrumpi. Jos tämä laji selviää ilmastonmuutoksesta ja tulee populääriksi Suomessa, uskoisin, että sitä sanotaan täällä kotoisesti rumpiksi.
Jukka Isotalo
vuoden yrityskummi 2011