Pihka Collection sai vuoden 2018 kummiyritys -palkinnon

Vuoden 2018 kummiyritys Pihka Collection

Pirkanmaan Yrityskummien vuoden kummiyritykseksi Pirkanmaan Yrityskummit on valinnut vuoden kummiyritykseksi kolmen nuoren naisen omistaman nahka-alan designyrityksen, valovoimaisen PIHKA Collectionin.

PIHKA valmistaa nahasta laukkuja, kenkiä, koruja ja pientuotteita. Yritystoiminnan yksi osa ovat myös suositut nahkakurssit. Yritys toimii Tampereella, idyllisessä Kehräsaaren miljöössä. Yrittäjät ovat juuri nyt askeltamassa rohkeasti kohti kansainvälistymistä sekä uuden ajan myynti- ja markkinointimalleja.
PIHKA Collectionin omistavat ekonomi Sofia Salmi, jalkinemuotoilija Roosa Mattsson ja suutarikisälli Maisa Salonen.

Vuoden kummiyritys on perustettu vuonna 2013. Vuoden 2016 lopussa yrittäjät etsivät ja löysivät itselleen kummin Pirkanmaan Yrityskummit ry:stä.
Pihkalaisten kummi on markkinointiin ja viestintään sekä brändäykseen erikoistunut yrittäjä Lelle Niemelä.
Parin viime vuoden aikana PIHKA Collection onkin ottanut huimia harppauksia niin sisällöllisesti kuin liiketoiminnallisestikin. PIHKA ja sen omistajat ovat saaneet lähiaikoina useita palkintoja.

Tuorein on siis valinta Pirkanmaan Yrityskummien Vuoden kummiyritykseksi. Viime vuonna Pirkanmaan Kotiteollisuusyhdistys valitsi PIHKAn Vuoden Yrittäjäksi. Valtakunnallisina tunnustuksina PIHKA on saanut Mestarikilta ry:n 2018 jakaman 5000 euron von Wright-palkinnon ja Taitoliiton myöntämän Taitopalkinnon 2018, arvoltaan 6000 euroa. – PIHKA osoittautui heti alkuun kovin mielenkiintoiseksi sekä tekijöiden että tuotteiden osalta. Näin välittömästi nuorten naisten kyvyn ja halun mennä eteenpäin. Koin myös, että yrittäjät olivat halukkaita kuuntelemaan ja laajentamaan näkökulmiaan, kertoo yrityskummi Lelle Niemelä.

– Innostuin ja suorastaan antauduin kummiuteeni. Nykyisin koenkin, että olen tavallaan yksi PIHKAn tiimiläisistä, sanoo Niemelä. PIHKA Collectionin perustiimillä on monta kiitoksen sanaa yrityskummilleen.

– Lelle on ollut meille tärkeääkin tärkeämpi pohdintakumppani, iso apu monessa muutosmurroksen käänteessä ja tasapainottava, rohkea sekä viisas kanssakulkija.

Sofia Salo kiittää yrityskummia myös siitä, että Lelle Niemelä on auttanut pihkalaisia etenemään järkevästi markkinoinnin ja brändäyksen vaikealla

Ajankohtaista

KUNTAKUMMIT VALITTU PILOTTIKUNTIIN

Hallitus järjestäytyi -uusi tulevaisuustoimikunta starttaa

Finnvera yrityksen rahoituskumppanina sen elinkaaren eri vaiheissa

Takaisin ylös