Muistanpa Yleisradiomme kulta-aikoja, jolloin tietämisen huipputapahtuma oli ohjelma Viisasten kerho, jonne yleisö lähetti kirjeillä kysymyksiä studioon kerääntyneiden kerholaisten ratkottaviksi. Myöhemmin kerholaisista yleisön suosikiksi nousi television kautta Esko ”Kyllä” Kivikoski, jota kilpailutettiin virolaisia ja ruotsalaisia tietoniekkojakin vastaan. Osa kuulijoilta tulleista uteluista (”mahtaakohan ne tietää”) liittyi usein Kreikan mytologiaan tai historiallisiin kysymyksiin, mutta välillä oli mukana jonkinlaisia knoppeja ja hoksottimien testausta. Näistä esimerkkinä voisin mainita: ”Mitkä ovat sanan oikea vastakohdat?” Viisaat vastasivat aika ripeästi vasen ja väärä mutta kyllä lopulta se nurjakin esiin nurjahti.
Eräs yleinen ongelmanratkaisun puute on, että tyydytään yhden oikean ratkaisun löytämiseen. Esimerkiksi kelvannee koulumaailma, jossa opettaja kertoi kääpiöistä ja teki tarkistuskysymyksen 8-vuotiaalle pojalle: ”Kerropa nyt, mitä eroa on sinulla ja sinun kokoisellasi kääpiöllä?” Poika mietti ja sanoi: ”Kyllä niitä eroja voi olla monenlaisia. Se kääpiö voisi olla vaikka nainen.” Pitemmälle vietyyn ajatteluun ja vaihtoehtoisien ratkaisujen etsimiseen kehottaa mm Adam Grant kirjassaan ”Mieti vielä”.
Nykyisin kalevalainen iänikuinen tietäjäkansamme on kehittänyt pubivisoista ja telkkarin tietokisoista viihdettä usein myötähäpeän kautta: ”Eikö toi nyt tuotakaan tiedä.” Laaja-alaisen tietämisen nippelit pitäisi napsia viihdepalstojen julkkisjuoruista ja urheilijoiden pelipaitojen numeroista. Nämä (usein höyhensarjalaisten) järjenjuoksukilpailut ovat luonteeltaan pikamatkoja, eli maaliin pitää ehtiä ennen summerin soimista.
Jos aikaa on, niin kannattaa kokeilla myös pitempiä etappeja. Laiskuus ja kaikesta tekemisestä vapaa venyskely saattaa toimia hyvänä innovaatioalustana. Tiettävästi monia hyviä käyttökelpoisia tuoteideoita on syntynyt, kun aivot ovat saaneet kaikessa rauhassa asetella eri kolkkiinsa lokeroituja palapelin osasia kohdalleen, niin että niistä ovat syntyneet uusi kuva ja visio. Vanhimpia hyvin tunnettuja esimerkkejä on altaassa kelluneen Arkhimedes Syrakusalaisen Heureka-viuhahdus, joka kelvannee esimerkiksi ajatushaudonnan loppukiristä.
Monet kokevat myös fyysisen liikunnan edistävän ajatuksiensa kulkua. Jos ajatukset ovat pysähtyneet, niin ne saadaan edes kävelyvauhtiin lähtemällä liikkeelle. Tätä kannattaa kokeilla myös ilman luureja.
Jukka Isotalo
vuoden yrityskummi 2011
