Höyryradion aikaan hienointa mitä urheiluselostaja saattoi sanoa, oli: ”Nyt studio, Porilaisten marssi.” Ja sitten kuuntelimme rinta rottingilla tuoretta kultamitalia juhlistavaa torvisoittoa. Sanoituksesta jotenkuten osasimme vain ensimmäisen rivin: ”Pojat kansan urhokkaat”, vaikka sen pitäisi olla ”kansan urhokkaan”. Lyriikan jatko onkin jo vähän hankalampaa: ”Mi Puolan, Lützin, Leipzigin ja Narvan mailla vertaan vuoti…” Siksi torvisoittokunnan esitys bassorummun jysäyksineen (tykinlaukauksia) oli perusteltu. Porilaisten marssi on Suomen puolustusvoimien ja Tasavallan presidentin sekä Viron puolustusvoimien komentajan kunniamarssi. Kelpaa varmaan urheilukansallekin.
Sanoitus on sen verran vanha, ettei urhoviittaus kohdistu pitkäaikaiseen presidenttiimme, joka on Tampereella institutionalisoitu UKK:ksi. Siksi tekstiä ei ole päivitetty esimerkiksi muotoon ”pojat kansan saulikkaan”, vaikka runoilija, tohtori Haukio onkin Porista kotoisin.
Ymmärtääkseni USA:sta on lähtöisin tapa, että myös kotimaisissa loppusarjoissa esitetään aluksi kansallishymni. Tämä NHL:n käytäntö on tuotu Suomenkin jääkiekkoon. Maamme-laulu on tahtilajiltaan ¾, eli sen tahdissa ei marssita. (Sama melodiahan on käytössä myös Virossa, tosin ilman loppukertausta). Oulun Kärppä-fanit tuntee siitä, että ne hoilottavat mahdollisimman kovaa sanaa pohjoinen. Toivottavasti Nokia-areenassa kuullaan tänä keväänä muutamaan kertaan Maamme-laulu, tosin välillä joku Tuisku saattaa tuoda lunta tupaan, niin ettei jäälle aina päästä.
Muistan ajan, jolloin jäähalleja ei ollut edes Tampereella. Silloin Koulukadun tekojääradan katsomot saatiin matsien jälkeen ripeästi tyhjiksi ja veri kiertämään yleisön kohmettuneissa varpaissa soittamalla kaiuttimista lähtömusiikiksi marssi Ankkurit ylös (Anchors Aweigh). Tämä varmaan pelittäisi vielä nykyäänkin yleisömassoja liikuteltaessa.
Jukka Isotalo
vuoden yrityskummi 2011