Omistajavaihdokseen kannattaa varautua ajoissa
Pirkanmaan Yrityskummien juttusarjassa kerrotaan yrityskummien toiminnasta ja vinkataan, kuinka kummit voivat auttaa yrittäjää. Tällä kertaa pohditaan omistajanvaihdosta.
Vanha viisaus sanoo, että yrityksen pitäisi aina olla myyntikunnossa. Ja näin asia ihanteellisessa maailmassa pitäisi ollakin. Monelle yrittäjälle havahtuminen yrityksestä luopumiseen tulee kuitenkin varsin usein hyvinkin nopeasti. Syyt voivat olla moninaisia: eläköityminen, voimien hiipuminen, uusi kiinnostava palkkatyöehdotus, tai vaikkapa suuremman kilpailijan houkutteleva tarjous.
Jotta yritys voisi paremmin valmistautua omistajavaihdokseen, on Pirkanmaan Yrittäjillä menossa Omistajavaihdoshanke, jolla kannustetaan ja herätellään erityisesti pk- yrityksiä suunnittelemaan tarpeeksi ajoissa erilaisia vaihtoehtoja yrityksestä luopumiseen. Pirkanmaan Yrityskummit on ollut yhtenä yhteistyökumppanina hankkeessa ja tarjonnut erityisiä yritysklinikoita, joissa keskitytään omistajavaihdokseen liittyviin asioihin. Yrityskummit on ollut mukana myös Pirkanmaan Yrittäjien omistajavaihdos -kuntakiertueilla, missä asiaa on pohdittu monelta eri näkökannalta.
Mitä sitten yrittäjän tarvitsee, kun hän alkaa miettiä yrityksensä myyntiä. Pirkanmaan Yrityskummien omistajavaihdosklinikoilla muistutetaan erityisesti siitä, että yrityksen taival on selkeästi dokumentoitu. Ostajalle pitää pystyä tarjoamaan sellainen tietopaketti, joka edistää yrityksen myyntiä. Omistajavaihdosklinikalla myyntiä miettivä yrittäjä saakin opastusta näihin ja muihin ensimmäisiin kysymyksiin, jotka tulevat eteen.
Tällaisia tärkeitä dokumentteja ovat esimerkiksi yrityksen tilinpäätökset ja taseet edellisiltä vuosilta, osakeyhtiöissä osakassopimukset ja hallituksen kokousten pöytäkirjat. On myös tärkeää pystyä näyttämään yrityksen strategia ja sen mukaiset myyntiennusteet tuleville vuosille. Ostajalle on tärkeää myös ymmärtää, minkälaisia sopimuksia (alihankinta-, myynti- ym) on voimassa ja mihin yritys on sitoutunut.
Sillä, kuinka yrityksen myynti tapahtuu voi olla myös erilaisia veroseuraamuksia. Esimerkiksi sukupolvenvaihdoksissa kannattaa olla yhteydessä veroalan asiantuntijaan.
Myyjälle yksi tärkeimmistä asioista on tietysti hinta, jonka hän yrityksestään haluaa. Pörssinoteerattomien, erityisesti pk-yritysten, hinnan määritys on aina ongelmallista ja ostajan ja myyjän käsitykset voivat poiketa paljonkin. Hintaan vaikuttavat mm. yrityksen toimiala, tase, käyttökate/myyntikate edellisiltä vuosilta, myyntiennusteet, asema markkinoilla, brandi ym. Eri konsulteilla on erilaisia laskukaavoja hinnan määrittämiseksi, puhutaan substanssiarvosta, 3–6 x yrityksen käyttökatteesta ym. Lopullinen hinta määräytyy kuitenkin neuvotteluissa myyjän ja ostajan välillä.
Ja toinen vanha viisaus sanoo, että hinta on kohdallaan, kun molempia osapuolia hiukan riipaisee.
Mika Setälä
Yrityskummi
Jos haluat henkilökohtaisen yrityskummin, täytä tämä lomake ja sinulle varataan aika kahden tunnin maksuttomalle starttiklinikalle Hae yrityskummia (yrityskummit.fi)
www.yrityskummit.net