Jukan juttuja 22: Yksi, kaksi Coxa

Yksi, kaksi, Coxa

On hieno juttu, että Tampereella on saatu kaikki korkeakoulut yhdistettyä. Eri alojen välillä syntyy varmasti ristipölytystä, josta tulevaisuudessa Tuni tunnetaan. Itse opiskelin Oulun yliopistossa, jossa jo 70-luvulla kaikki opiskelijat olivat saman katon alla, niin medisiinarit kuin teekkaritkin.

Bioelektroniikan luennoilla meille sähköteekkareille selviteltiin erilaisten hermoratojen toimintaa. On olemassa hermoratoja tuntoaistimusten välittämiseen ja toisia erillisiä hermoratoja siirtämään käskyjä tahdonalaisiin lihaksiin. Luennoitsija otti esimerkiksi Amazonas-alueen intiaanien curare-nuolimyrkyn, joka lamautti käskytyksen lihaksille. Myrkkynuolen osuman jälkeen apinat ja muut otukset putoilivat oksilta, kun ote ei enää pitänyt. Kuulemma osuman saaneet ihmisetkin olisi voitu pelastaa antamalla tekohengitystä ja siten välttää tukehtumiskuolema. Keuhkot kun kuuluvat tahdonalaisiin lihaksiin mutta sydän ei.

Saatuaan tiedon curaren ominaisuuksista lääkärit olivat kiinnostuneita mahdollisuudesta käyttää sitä varsinkin vatsa-alueen leikkauksissa ja välttää pallean kramppaus. Eläinkokeet menivät hyvin, koekaniinit eivät korvaansakaan lotkauttaneet ja haavat paranivat hyvin. Sitten tehtiin ensimmäinen leikkaus ihmisellä, jolta poistettiin vatsan alueelta jokin halvempi elin, ehkä umpisuoli. Potilas oli leikkauksen ajan aivan rauhallinen, mutta sitten kun curaren vaikutus heikkeni, hän sai sanotuksi (suomennos osittain sensuroitu): ”Kylläpä sitten osasi sattua”. Puudutusaineiden käyttö oli innostuneilta kirurgeilta eka kerralla unohtunut.

Olin helmikuussa Coxassa leikkauksessa, jossa sain nuoren polven, tällä kertaa vasemman. Kiitokset Ari Lehtisen johtamalle tiimille, jolta ei puudutuskaan unohtunut! Coxan tyyppiset huippuyksiköt ja tutkimuslaitokset ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita niin korkeakouluille kuin monille laitetoimittajillekin. Coxa onkin erinomainen paikka bongailla lääketieteessä käytettyjen tuotteiden huipputoimittajia: jos potilas ei ollut taipua sopivaan asentoon, niin kyllä sänky ja leikkauspöytä taipuivat. Terkkuja vaan Sastamalaan, Lojer Oy taitaa olla Pohjoismaiden suurin alallaan!

 

Jukka Isotalo

vuoden yrityskummi 2011

Ajankohtaista

Takaisin ylös