Äitini kuului vielä siihen sukupolveen, että koko ajan piti olla jotain tekemistä. Laiskotella ei saanut. Vaikka multitaskausta ei oltu silloin vielä keksitty, radiotakaan ei voinut kuunnella, jos ei ollut vähintään käsityöt tekeillä. Television tuloa koteihin päiviteltiin, kun sen katsominen vaati niin paljon huomiota, että muut askareet kärsivät. Itse kyllä olen jonkin verran silittänyt paitoja television ollessa auki, en kuitenkaan jääkiekko-otteluiden aikana.
Seuraavassa on vielä muutamia tehokkuusesimerkkejä ajalta, jolloin kännykät ja kannettavat (joillain toki oli jo raahattavia tietokoneita) eivät haitanneet työnkulkua. Ainoa saatavilla oleva appi oli ukko.
Työlounailla oli mahdollisuus hyödyntää ruokatuntikin keskusteluun asiakkaan kanssa. Vuorotahtiin pisteltiin sapuskaa poskeen ja toisen jauhaessa itsellä oli mahdollisuus sananvuoroon. Joittenkin ulkomaanelävien kanssa tosin oltiin vaikeuksissa. He kun ruokapöydässä tapasivat kuiskia ”miltä ruoka maistaa” ja muutenkin puhuivat niitä-näitä eikä kunnon asiaa.
Varsinkin idänkaupan kävijöillä oli myös ns. pitkiä lounaita. Omalta kohdaltani muistan hämärästi pitkät joululounaat, jotka saattoivat alkaa klo 10 aamusaunalla, josta siirryttiin varsinaiselle joululounaalle. Lounaan lopuksi varattiin sama pöytä samalle porukalle seuraavan vuoden joululounaalle ja siirryttiin baarin vaihtamaan syvällisiä ajatuksia ja vuorokautta. Sitten mentiin kotiin vaihtamaan puhdasta paitaa seuraavalle joululounaalle. Asiat saatiin selviksi.
Minulla oli aikanaan käsitys, että viennin edistämiseen tarkoitetut delegaatiomatkat avaisivat kauppasuhteita korkealla tasolla, jotta varsinaisten myyjien olisi helpompi toimia uusilla markkinoilla kun ovea oli jo raotettu. Valtuuskuntamatkoja koordinoi Suomen Ulkomaankauppaliitto. Varmistaakseni käsitykseni kysyin näitä matkoja 1980- ja 90- luvulla koordinoivalta johtajalta, mikä hänen mielestään oli tärkein anti näillä usein toisille mantereille suuntautuneilla matkoilla. ”No se, että eri firmojen ylin johto voi pitkien lentojen aikana keskustella keskenään rauhassa kenenkään häiritsemättä”, kuului vastaus.
Joskus näillä usein ministeri- tai peräti presidenttivetoisilla delegaatiomatkoilla rupesi päivän päätteeksi jopa vuorineuvoksiakin laulattamaan. Tietämäni mukaan kauppavaltuuskunnan kärkihahmona ollut Kalevi Sorsa lohkaisi eräällä tällaisella Afrikan-matkalla illan pimetessä, että Sosialidemokraattisen puolueen silloinen puolueohjelma noudatteli aika tarkoin Unto Monosen Satumaa-tangoa: ”Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa…”
Tehokasta työaikaa voitiin sisällyttää myös Lapin-matkoihin ja erilaisiin metsästysretkiin. Eräänkin johtajan hurjiin hiihtokilometreihin liittyi arvelu, että niihin on tarvinnut käyttää omaakin aikaa. Valtionpäämiesten kanssa voitiin ampua mm. villikarjuja ja hirvieläimiä, kuninkaallisten kanssa päästiin metsästämään fasaaneja ja jopa elefantteja. Norsujen ampumisesta saattaa nykyään kuitenkin joutua epäsuosioon.
Onneksi suomalaisilla oli mahdollisuus kesämökkeilyyn. Seuraavaa keskustelua on tiettävästi vaikea kääntää muille kielille:
- Mitä teitte viime viikonloppuna?
- Oltiin mökillä.
- Mitä te siellä teitte?
- Ei mitään, me oltiin vaan.
Jukka Isotalo
vuoden yrityskummi 2011
