Korona-jatkokertomus
Varoitus: Juttu sisältää juonenpaljastuksia
Tähän mennessä on tapahtunut: Pieni nopeasti muuntautuva virus löysi lepakoiden ja kissaeläimien jälkeen uuden kasvualustan ihmiskunnasta. Koska ihmisimperiumi on perimänsä muuntelussaan hidas, se päätti ryhtyä vastaiskuun teknologialla sekä käyttäytymistapojaan muuttamalla.
Teknologiasta esimerkkeinä ovat virusrokotteen nopea kehittäminen, erilaiset suojaimet, diagnostiikkalaitteet, desinfiointiaineet sekä monipuolista kommunikaatiota mahdollistavat alustat. Käyttäytymisessä on pyritty rajoittamaan lähikontakteja ja suuria joukkoja, joissa viruksen olisi helppo löytää uusia kohteita.
Koronaviruksen ilmaantuminen on monella tapaa vaikuttanut myös yrityselämään: paljon muutakin on tapahtunut kuin ”kättä-päälle-sopimusten” vähentyminen. Kaikkien tiedossa on varmastikin esimerkkejä kuinka palveluntarjontaa on eri aloilla jouduttu kehittämään ja muuttamaan. Tässä kehityksessä on ollut paljon positiivisiakin piirteitä, joista osa on tullut jäädäkseen. Etäkokouksissa meille on käynyt vähän kuin aitajuoksutreeneissä: Ensin on kompuroitu mutta nyt päästään jo vauhdikkaammin ja kolhuitta maaliin.
Ihminen on sosiaalinen eläin, joka on vuosituhansien aikana oppinut tulkitsemaan vastapuolen eleitä ja luomaan niiden perusteella luottamussuhteita. On ”peilattu” toisten käytöstä, nyökytelty, hymyiltä ja istuttu etu- tai takakenossa. Nykytilanteessa, kun kommunikaatiokanava ei pysty tätä kaikkea välittämään, on varsinkin uusien asiakkaiden hankinta vaikeutunut.
Tässä tilanteessa on tietenkin ensiarvoisen tärkeää, että pidetään
vanhoista asiakkaista kiinni. Heiltä kannattaa myös kysellä vinkkejä tuttavapiiristä ja yhteistyökumppaneista, jotka saattaisivat olla kiinnostuneet palveluksistanne.
Suosittelun voima on yllättävän hyvä, ja toisaalta on kaikkien etu, että laadukas
palveluntarjoaja voi hyvin ja on jatkossakin käytettävissä.
Me Pirkanmaan Yrityskummit olemme myös huomanneet, että kannattaa satsata kommunikaatioyhteyksiin, niin ettei viesti huku matkan varrella häiriöihin ja muuhun kohinaan. Suuri osa kummien ja kummiyritysten yhteydenpidosta tapahtuu jo nyt etänä, mutta rohkaisen myös kummin valintaan pelkän kuva- ja ääniyhteyden perusteella.
Kyllä pelkillä etäyhteyksilläkin voi hyvään alkuun päästä. Panen todisteeksi noin sata vuotta vanhan romanttisen tositarinan:
Vuodesta 1918 Argentiinassa asunut ja menestyksen makuun päässyt liikemies Eino Heinonen avioitui Argentiinassa kokkolalaisen Edit Wiklundin kanssa vuonna 1923. He olivat käyneet kirjeenvaihtoa. Tapaamatta Editiä Eino kosi häntä kirjeitse, ja Edit osti laivalipun Buenos Airesiin. Vasta tällöin kävi ilmi, että morsian oli umpiruotsinkielinen. Naimisiin mentiin, avioliitto onnistui ja kotikieleksi muodostui espanja. Eino Heinonen sai Suomesta kauppaneuvoksen arvonimen ja hän lahjoitti Domus Academican rahoittamiseksi 30.000 kg Santos-kahvia, minkä osuus oli n. 1/3 ensimmäisen vaiheen rakennuskustannuksista.
Ihmisiä on maapallolla yli 7 miljardia. On aika selvää, että vaikka kuinka rokotettaisiin niin joitain koronaviruksen variantteja jää kiertolaisiksi, eikä tautia saada poistettua kokonaan. Tilanteeseen sopeutuminen onneksi jarruttaa myös muiden virus- ja bakteeripandemioiden leviämismahdollisuuksia.
Kyllä me tästäkin selvitään.
Jukka Isotalo
Vuoden 2011 yrityskummi