Mitä tilinpäätös kertoo? Onko yrityksen tilanne hyvä vai huono? Muun muassa näihin kysymyksiin harso- ja vohvelituotteiden verkkokaupan vetäjä Anu Hannula etsi vastauksia ensi osaajaystävältään ja viimein yrityskummilta.
– Tradenomi-opinnot auttoivat ymmärtämään sen, kuinka vähän tiesin. Jotta kehittyisin yrittäjänä ja jotta yritys kehittyy, minun oli saatava vahvaa tukea kasvuun, aloittaa Hannula.
Yhteistyö yrityskummien kanssa alkoi Pirkanmaan Yrityskummien kaksituntiselta klinikalta, josta kummiksi valikoitui Juha Österlund. Kummin ottamista Anu mietti liki puoli vuotta klinikan jälkeenkin.
– Taisi olla varaston kierto, josta aloitit.
– Aika usein päivittäistavarakauppaa tekevien yrityksien tärkeimpiä asioita on pääoman kierto, josta varasto on usein olennaisessa asemassa, ja siitä mekin olemme muutaman kerran puhuneet, jatkaa kokenut yrityskummi Juha Österlund.
Anun ja Juhan yhteistyö alkoi 2022 joulukuussa ja päättyi vuoden2024 lopussa. Takana on kaksi vuotta hyvin tiivistä yhteistyötä. Haastatteluhetkessä paistaa välittömyys.
Yhteistyö rakennetaan kalliolle
Monissa yritysmaailman eri kuvioissa karaistunut Juha Österlund ajattelee yrityskummin ja yrittäjän yhteistyötä kalliona, jolle kaikki rakennetaan. Yrityskummitoiminta perustuu luottamukseen. Juha Österlundin mielestä kummin ja yrittäjän luottamus on rakennettava aina erikseen.
– Pystyn luottamaan siihen, mitä itse kuulen ja näen. Luotan tilinpäätökseen ja muuhun yrityksen informaatioon. Luottamuksen rakentaminen vie aikaa, varsinkin, jos puhutaan aroista asioista, joita yrittäjän talousasiat monesti ovat. Molempien on luotettava toisiinsa. Luottamuksen on synnyttävä, jotta yrittäjä pystyy keskustelujen perusteella tekemään ratkaisuja – usein myös merkittäviä ratkaisuja.
Juha Österlund sanoo löytäneensä Vesilahdesta hyvin järjestyksessä olevan Unavaate-yrityksen. Asioita ei tarvinnut aloittaa alusta.
– Kun muutaman tapaamisen jälkeen opin ymmärtämään, mikä tämä yritys on, niin ihan hyvinhän tämä kehittyi. Anu Hannula osa asiansa. Keskusteluissa paneuduimme muun muassa riskien hallintaan ja pääoman käyttöön.
Omia ajatuksia läpi keskustellen
Anu ja Juha tapasivat kerran kuukaudessa parin tunnin verran. Joskus Anu valmisteli keskustelun aiheita etukäteen, mutta ilman varsinaista agendaakin on tavattu.
– Tässä kummin hommassa oppii aika nopeasti, pitääkö sopia asioita etukäteen vai otetaanko toinen linja. Emme ole koskaan hiljaa istuneet, sanoo Juha.
– Oli myös tapaamisia, joissa kävin keskustellen läpi omia ajatuksiani. Aina en odottanutkaan vastauksia, vaan turvallisen paikan jutella, sanoo Anu.
Juhan mielestä yrittäjä Anu Hannula ei kuitenkaan turhaan haudo ratkaisujaan, vaan tarvittaessa päätöksiä tehdään ja ne toteutetaankin nopeasti, mutta harkiten.
– Unavaatteella oli myymälä Vesilahdessa. Jossakin vaiheessa puhuttiin tulosta vilkkaimpien teiden varrelle. Otinko tämän WhatsAppissa taas esille, johon Anu vastasi, että koko yritys on ollut jo viikon verran Lempäälässä moottoritien varressa Realparkissa.
Anu kertoo saaneensa yrityskummilta tietoa myös siihen, miten päätökset vaikuttavat. Juha taas sanoo huomanneessa, kuinka ennakkosuunnittelun tärkeydestä puhuminen on innostanut Anua.
– Parin tunnin tapaamisen jälkeen Anu puhkuu intoa päästä miettimään, kuinka jokin asia tulevaisuudessa tehdään. Suunnitelmat eivät toteudu itsestään, mutta ne auttavat tekemistä.
Anulle aikaisempi mututuntuma on muuttunut tiedoksi.
– Ainahan tulee yllätyksiä, mutta nyt tiedän, että jos teen näin, tapahtuu noin. Luvut kertovat. Tämä helpottaa tulevaisuuden suunnittelua ja vaikuttaa yöuniinkin.
Anu Hannula kertoo saaneensa yrityskummiltaan Juha Österlundilta paljon. Kummisuhteen aikana laadittiin muun muassa yrityksen ensimmäinen budjetti. Paljon asioita on nyt hallussa ja varaston sisältökin tiedossa. Tosin ainakaan vuoteen Anu ei ole ompelukoneeseen tarttunut, mutta sopiva työmäärä viikossa on sen sijaan toteutunut.
Unavaate syntyi kaipuusta pehmeyteen
Unavaate syntyi äitiyslomaa viettäneen Anu Hannulan harrastuksesta. Ensimmäinen ajatus ei todellakaan ollut luoda verkkokauppaa. Kun Anun kaipaamia pehmeitä valmiita tuotteita omalle vauvalle löytynyt, hän päätti tehdä niitä itse.
– Homma lähti ihan harrastuksesta. Ompelin trikoovaatteita lapsilleni. Kun nyt kuusi vuotta täyttävälle lapselleni etsin värikkäitä harsoja, enkä niitä löytänyt, joten aloin tehdä niitä itse. Näytin harsojen kuvia Instagramissa ja niistä innostuttiin, kertoo yrittäjä Anu Hannula.
Anu on koulutukseltaan tradenomi, joten talousosaamistakin yrityksen perustamiseen oli. Unavaate syntyi 2018.
– Eikä minulla alun perin ollut tehdä tästä mitenkään isoa, kunhan itseni työllistän. Äitiyslomalla piti saada muuta ajateltavaa. Pari vuotta tein töitä ihan pienimuotoisesti. Pikkuhiljaa huomasin, että tämähän voisi kantaa ja kasvupolun pää löytyi juuri ennen koronaa 2020.
– Juuri ennen koronasulkuja ehdittiin ystävän kanssa käymään Tallinnassa sopimassa asiat ensimmäisen sopimusompelimon kanssa.
Pehmeyttä maalaisjärjellä
Anu sanoo pyörittäneen yritystään ihan maalaisjärjellä jalat maassa. Alusta asti arvona on tuoda pehmeyttä maailmaan. Pehmeys ei näy vain tuotteissa.
– Vastakkainasettelu on nyt vallalla monessa asiassa. Korostamme tänään pehmeyttä ja kauneutta sekä toisten huomioimista kaikessa toiminnassamme asiakaskokemuksesta ja mainoskuvistamme alkaen.
Unavaate on kuitenkin yritys. Maalaisjärki sanoo Hannulalle, että yrityksen on elätettävä hänet ja työntekijät perheineen. Tuotteet syntyivät alun perin Anun omien lapsien arjen tarpeisiin. Ideoita uusiksi tuotteiksi on tullut myös ystäviltä ja asiakkailta. Hän pitää työyhteisössä myös uusien tuotteiden aivoriihiä.
– Tänään meillä oli sattumoisin kuusi ihmistä miettimässä uusia tuotteita. Työntekijöiden panos tämän yrityksen kehittämisessä on merkittävä.
Unavaate perustettiin Vesilahteen, mutta toiminta siirtyi Lempäälän tammikuussa 2024 Realparkinkadulle. Lempäälässä on myymälä, verkkokaupan varasto sekä työskentelytila rusettien valmistukseen. Töissä on neljä vakituista työntekijää, joista Anun sisko Elina on yksi. Valmiiden tuotteiden ompelutyö tehdään edelleen Tallinnassa.
Realparkin viehättävästä myymälästä löytyy jokaiselle jotakin, ja kaiken lisäksi nauravainen henkilökunta. Ihan totta, valikoimassa on pehmeitä tuotteita myös miehille. Pääosassa on kuitenkin verkkokauppa, jonka toimintaan panostetaan. Kotisivulla esitellään tuotteita ja henkilöitä tuotteiden takana. Sivuilla pääsevät myös asiakkaat ääneen. Kotisivuilta saa parhaiten käsityksen Unatuotteen pehmeämmästä maailmasta.
Juha Kosonen