Mika Setälä Pirkanmaan Yrityskummien puheenjohtajaksi 2026

Mika Setälä

Pirkanmaan Yrityskummit ry valitsi minut yhdistyksen puheenjohtajaksi Jorma Tirkkosen siirtyessä Suomen Yrityskummien hallituksen puheenjohtajaksi 1.1.26 alkaen. Otan puheenjohtajuuden vastaan innostuneena, mutta myös nöyränä.

Pirkanmaan Yrityskummeilla on takanaan yli 30-vuotinen kunniakas historia. Sinä aikana olemme mentoroineet tuhansia pirkanmaalaisia yrityksiä. Työmme on tuloksellista. Muutama vuosi sitten tehdyn selvityksen mukaan ne osakeyhtiöt, joilla oli yrityskummi, olivat keskimäärin pystyneet lähes kaksinkertaistamaan liikevaihtonsa ja nelinkertaistamaan tuloksensa.

Ansiokas historia auttaa tulevaisuuden rakentamisessa, mutta se ei yksin riitä. Pirkanmaan Yrityskummien on jatkuvasti kehitettävä toimintaansa ollakseen merkittävä kumppani niin kummiyrityksille kuin yhteistyökumppaneillekin. Toimintamme laadun pitää olla ensiluokkaista, motivoituneita kummeja on koko ajan rekrytoitava lisää ja yhteistyötä kumppaneiden kanssa tiivistettävä.

Kuntakummipalvelu on hyvä esimerkki toimintamme kehittämisestä. Nyt meillä on jokaiselle Pirkanmaan kunnalle nimetty oma vastuukummi, jonka kautta pystymme entistä helpommin kanavoimaan mentorointiapuamme koko maakuntaan. Samalla ”kuntakummi” on ensiarvoisen tärkeä yhdyshenkilö, kun yhdessä kuntien johdon ja elinkeinovastaavien kanssa parannamme toimintaamme. Palaute kulkee heidän kauttaan nopeasti ja ilman välikäsiä.

Tällaisena aikana kannan huolta myös yhdistyksemme taloudesta. Julkisen puolen leikkaukset näkyvät hyvin todennäköisesti myös meidän budjetissamme. Siksi olemmekin erittäin kiitollisia kumppaneillemme, jotka tukevat toimintaamme. Tämä luonnollisesti nostaa myös rimaa meidän päässämme. Työmme ja toimintamme on oltava näkyvää yhteistyökumppaneillemme ja sidosryhmillemme. Heidän tulee kokea, että työ, jota teemme, on jokaisen euron arvoinen.
Olen vankka vuoropuhelun ja yhdessä tekemisen kannattaja, vain sitä kautta asiat kehittyvät. Jos teillä, arvoisat asiakkaat ja yhteistyökumppanit on ideoita, joilla voimme kehittää toimintaamme, olette aina tervetulleita ottamaan yhteyttä minuun.

Mika Setälä
msetala(at)gmail.com, 0500 233847

Ajankohtaista

Kokemuksen voima ja uuden kasvun mahdollisuudet – Pirkanmaan yrityskummien kokemana

Yrityskummien rooli on tärkeämpi kuin koskaan

Yrittäjien määrä vähenee Suomessa, silti kummiasiakkaita riittää

Takaisin ylös