Kysymyksen alkuperäinen käyttö liittyy ns. pimeän pullon uteluun, jos alkoholia oli pakottava tarve ostaa Alkon aukioloajan ulkopuolelle. Alkon myymälät kun olivat avoinna nykyistä lyhemmän aikaa. Tältä ajalta juontaa juurensa myös tamperalaismuusikko Acre Karin äärimmäistä kiirettä kuvaava sanonta: ”Juostiin kuin viittä vaille viinakauppaan”.
Nyt on Alkojen aukioloaikaa pidennetty ja alkoholijuomia on ostettavissa myös ruokakaupoista klo 21 saakka. Suomalaisten alkoholinkulutusta on tutkittu, ja sen on todettu laskeneen. Sitä pidetään yleisesti hyvänä tietona.
Toisaalta on tietoja pyritty keräämään myös huumeiden käytöstä. Asiaa pyritään selvittämään mm tutkimalla jätevesiä. Tulokset näyttävät huumeiden käytön lisääntymistä. Se taas on huonompi juttu, eikä siinä ole mitään peukutettavaa.
Monissa maissa uutismediat pyrkivät seuraamaan poliittisten voimasuhteiden muutoksia kesken vaalikautta tehtävillä mielipidekyselyillä. Ja itse vaalipäivänä pyritään ennakoimaan tilannetta ns. ovensuukyselyillä. Uudenlaisten ovensuukyselyiden kestojulkkikseksi on noussut Yhdysvaltain presidentti, joka erilaisten liikennevälineiden (lentokoneiden, helikoptereiden jne.) ovilta antaa yleensä yllättäviä pikalausuntoja uutisoitaviksi. (Auton rattiinhan ei Yhdysvaltain presidenttiä turvallisuussyistä päästetä.) Varsinaisen uutispommin hän jätti kuitenkin maansa ilmavoimille.
Nimien samankaltaisuuden takia tulee Iranista helposti mieleen Inari. Inariinhan putosi harhautunut neuvostoliittolaisohjus joulukuussa 1984. Inarinjärveen syntyi avanto, ja sitä ihmettelemään saapui reporttereiden kyljessä myös puna-asuinen joulupukki. Tiatoo Suomesta saatiin maailmalle!
Jukka Isotalo
vuoden yrityskummi 2011